Ravitsemuksella on suuri merkitys ikääntyneen terveyteen ja toimintakykyyn

Ravitsemus vaikuttaa monella tapaa ikääntyneiden terveyteen ja toimintakykyyn ja siksi siihen tulisi kiinnittää huomiota paljon nykyistä enemmän. Moniammattillisen yhteistyön ja varhaisen reagoinnin avulla ravitsemus voi olla merkittävässä roolissa tukemassa ikääntyneen toimintakykyä ja terveyttä.

Ikääntyneen ravitsemustilan arviointi edellyttää moniammattillista osaamista ja tutkimista ravitsemustestin, kliinisen arvioinnin validoiduin testein, toimintavalmiuksien seurannan ja säännöllisen ravinnonsaannin seurannan ja punnituksen avulla. Silti usein ravitsemus liitetään vain lautasmalliin, rakennemuunneltuun ruokaan ja säännölliseen ateriarytmiin, joka mahdollistaa haurastavan kierteen jatkumisen.

Ikääntyneen ravitsemus onnistuu moniammatillisella yhteistyöllä

Ikääntyneen ravitsemus nousee usein esiin vasta sen aiheuttaessa ongelmia, mutta moniammatillisella osaamisella ongelmiin voitaisiin kuitenkin puuttua jo aikaisessa vaiheessa. Moniammattillinen ryhmä voi koostua esimerkiksi puhe-, toiminta- ja ravitsemusterapeuteista.

“Puheterapeutin työnkuvaa ei oikein tunneta – asiakkaatkin ovat ihmeissään, että ‘osaanhan minä puhua’, kun puheterapeutti tulee ravitsemukseen mukaan”, puheterapeutti Peppi Haapala kertoo. Haapala toimii Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä neurologian poliklinikalla sekä vuodeosastolla tehden muun muassa nielemistutkimuksia.

Myös toimintaterapeutti ja opettaja Anneli Willman korostaa moniammatillisuutta ikääntyneen ravitsemuksen onnistumisessa. Willman teki usean vuoden ajan Helsingin kaupungilla kehittämistyötä ja koulutti henkilökuntaa mm. siitä, minkälainen on ruokailijan omatoimisuutta tukeva annos.  “On tärkeää, että annoksissa huomioidaan syötävyys, siihen liittyvät ongelmat ja ruokailijan keholliset valmiudet, sillä toimintakyvyssä sekä ympäristössä voi olla haittoja, jotka estävät ruokailijaa. Kehittämistyössä korostettiin ammattikuntien yhteistyötä, koska osaamista ja tietoa on paljon, mutta se ei mene sinne ruokailijan arkeen – sinne lusikan ja lautasen väliin”, Willman kertoo.

“Minun tehtäväni on katsoa, että onko ruoka sellaista mikä tulee syödyksi ja täyttää ravitsemukselliset kriteerit”, laillistettu ravitsemusterapeutti Kati Laine kertoo. “Ravitsemus on minun näkökulmastani se kokonaisuus, joka tukee ihmisen toimintakykyä ja terveyttä. Se on perusedellytys sille, että kuntoutus on mahdollista ja kaikki muu toiminta on tehokasta”, hän jatkaa. Laine kertoo, että monesti lääkehoitoon paneudutaan paljon, mutta ruoka jää sivuun. “Ei mietitä, että saako potilas ruokaa alas, kunhan lääkkeet on syöty”, Laine jatkaa.

Ravitsemus on muutakin kuin lautasmalli

Monesti ravitsemukseen keskitytään sairaalan vuodeosastolla tai palveluyksikössä. Tilanteissa henkilöllä voi olla nielemisen lisäksi muitakin toiminnallisia ongelmia ja tällöin ruoka voi olla esimerkiksi soseutettua ja nesteet sakeutettu. “Tärkeää on tunnistaa, milloin esimerkiksi soseruoka on todella tarpeen ja minkälainen soseen koostumus on hyvä. Joskus mennään liian helposti sosemaiseen rakenteeseen, esimerkiksi siksi, että sitä on nopeampi syöttää”, ravitsemusterapeutti Kati Laine kertoo.

Puheterapeutti Peppi Haapala korostaa, että ravitsemusta suunnitellessa olisikin hyvä olla mukana eri ammattikuntien edustajia. “Eri sairaudet aiheuttavat erilaisia nielemisen vaikeuksia. Puheterapeutti arvioi nielemisen toimintaa ja määrittelee sen vaikeudet. Hän myös laatii kuntoutusohjelman, jossa voidaan tehdä erilaisia kasvojen, suun ja nielun alueen lihasharjoituksia.”, hän jatkaa.

Toimintaterapeutti Anneli Willman kertoo, miten Toimintakykyisen ruokailun -kehitysprojektissa tarkasteltiin jokaisen yksilöllistä toimintakykyä kokonaisuutena. “Kävimme keittiön sekä hoivan kanssa läpi jokaisen potilaan yksilölliset tarpeet. Tarkastelimme ruokailijan näkökulmasta mm. ruoan koostumusta, ruokailukykyä, tottumuksia, motivoitumista ja aisteja”, Willman valottaa. “Analysoimme, minkälainen ruoka sopii ja mitä henkilö haluaa syödä. Aistien yhteistoiminnan kautta todettiin ruokailuun vaikuttavia tekijöitä; esimerkiksi näkeekö ruoan, pystyykö pitämään lusikkaa itse kädessä ja vaikuttaako muistisairaus ruoan tunnistamiseen. Omatoimisuus ylläpitää vireyttä, halua ruokailla sekä tunnetta elämän hallinnasta”, hän jatkaa.

Ravitsemus on syy ja seuraus

Ravitsemushoito terminä tarkoittaa sairauksien ennaltaehkäisyä, toipumisen edistämistä tai lisäsairauksien vaaran vähentämistä ravitsemuksen keinoin. Se on sitä, että syömisessä on jokin haaste. “Yksinkertaisimmillaan esimerkiksi henkilöllä on keliakia, joten vältetään gluteenia”, Kati Laine valottaa. Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että ravitsemushoidon pitäisi olla ennakoivaa ja hauraiden henkilöiden ravitsemustilaan on syytä puuttua jo ennen kuin tilanne merkittävästi heikentyy.

“Kun ymmärretään kuntoutujan valmiuksia ja toimintakykyä, voidaan toimintaympäristöä muokata soveltuvammaksi ja hyödynnetään kaikkia resurseja”, Anneli Willman tiivistää. Palliatiivisessa hoidossa ravitsemushoidon merkitys osana muuta hoitoa on tärkeää ymmärtää. “Tehostettu ravitsemushoito on tärkeää aloittaa oikea-aikaisesti ja toisaalta lopettaa, kun se ei enää palvele asiakkaan etua”, Laine toteaa.

Laine painottaa, että ravitsemus on perustavanlaatuisen tärkeä syy ja seuraus. “Hyvä toimintakyky edistää riittävää ja monipuolista syömistä kun taas heikentynyt ravinnonsaanti taas uhkaa toimintakykyä. Ravitsemustilan heikkenemisen syyt on tärkeää selvittää ja puuttua niihin ajoissa. Ruokailuympäristö ja päivä tulee myös rakentaa niin, että ruokahalu säilyy. Pahimmillaan olen tavannut sitä, että palveluyksikössä henkilö tuodaan aamupalalle pöytään ja hän istuu siinä seuraavaan ruokailuun paikallaan”, Laine toteaa. Myös Willman on huomannut saman ilmiön. “Lääkehoidossa tehdään päätöksiä, jotka voivat laskea vireystasoa. Näissä hoidettava jää paikalleen nuokkumaan viilenevän ruoan ääreen ateriasta seuraavaan. Siksi inhimillinen yksilökohtaisten haasteiden ja voimavarojen löytämisen malli henkilökohtaisella tasolla on tärkeä”, Willman kertoo. Hänen mukaansa näköalattomuus ja masentuneisuus on yleinen seuraus ikääntyneiden parissa, kun huomio saattaa keskittyä ihmisen sijaan hoidon onnistumiseen.

Ravitsemuksen ja kuntoutuksen asiantuntijoista on pula ympäri Suomen. Haapalan mukaan puheterapeutteja on lähinnä keskussairaaloissa ja yliopistollisissa sairaaloissa, ja monilla paikkakunnilla keskussairaalan puheterapeutti toimii lasten parissa täysin erilaisissa tehtävissä. “Moniammatillisuus on Suomessa vielä ihan lapsen kengissä”, asiantuntijat toteavat yksimielisesti.

Siirry takaisin sivun alkuun