Kela kilpailuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiat keväällä 2026. Kela on julkaissut, ja sittemmin myös jo poistanut ensimmäiset versiot, vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen tarjouspyynnöistä. Uusia tarjouspyyntöjä odotetaan takaisin lähipäivinä, mutta muutosten ei odoteta olevan suuria. Kelan tavoitteena on lähinnä tehdä tarjoamisesta mahdollisimman selvää, ja tämä edellyttää sanamuotojen täsmennystä.
Täydennyskoulutusta ei enää tulevassa kilpailutuksessa pisteytetä, ja täydennyskoulutusvelvoite on kiinteät 1 opintopistettä eli 27 tuntia vuodessa. Kannattaako tuon yli enää kouluttautua, jos toimii jatkossakin Kelan palveluntuottajana?
Vastaus kysymykseen täytyy hakea omasta asiakaskunnasta. Mikäli käytävä koulutus on sellainen, joka edistää asiakkaan kuntoutumista tai kuntoutumisen edellytyksiä, on koulutuksen käymiselle selkeä syy itsessään. Kela painottaa uudessa palvelukuvauksessaan aiempaa enemmän myös asiakkaan tiedonsaantioikeutta julkisista verkkolähteistä: lähinnä siis yrityksen verkkosivuilta. Verkkosivuilla on uuden palvelukuvauksen mukaan tuotava esille tietoa paitsi palveluntuottajan Kelan terapiavalikoimasta, myös tietoa terapeuteista ja heidän mahdollisesta erityisosaamisestansa.
Parhaan hyödyn koulutuksista saa, kun niistä pyrkii viestimään mahdollisimman selkeäsanaisesti omien verkkosivujen kautta tuleville ja nykyisille asiakkaille, sillä Kela ei koulutuksia ensi vuodesta alkaen yli tuon yhden opintopisteen enää tarkista.
Jos siis koet, että jokin koulutus on terapian kannalta hyödyllinen, on kouluttautumisesta ja siihen liittyvästä viestinnästä kannuste olemassa tulevassakin terapioiden palvelukuvauksessa. Oma taitonsa varmasti on sekin, miten käydyistä koulutuksista viestitään asiakkaille sellaisella tavalla, että myös nämä ymmärtävät täydennyskoulutuksen hyödyt heidän kuntoutukselleen ja palveluntuottajavalinnan tuelle. Kokeneemmat kuntoutuspalveluiden käyttäjät varmasti tietävät tiettyjen koulutusten edut, mutta kuntoutuspalveluita vähemmän käyttäneille täytyy viestintään, ja vastaavasti palvelun myyntiin, panostaa jatkossa uudella tavalla.

Asiantuntijan kynästä: Juhani Saarinen, juristi.
Julkaistu 16.2.2026