Neurologisen kuntoutuksen ammattilaisilta vaaditaan sitkeyttä, ymmärrystä ja halua oppia koko ajan lisää

Kuntoutuskouluttajat ovat järjestäneet neurologisen kuntoutuksen kursseja jo usean vuoden ajan. Näitä neurologisen kuntoutuksen kursseja on pääsääntöisesti vetänyt Maj-Britt Forsbom, joka nyt luovuttaa kouluttajavastuun eteenpäin kollegalleen Kirsi Säynevirralle. He ovat molemmat kokeneita neurologiaan erikoistuneita fysioterapeutteja, Bobath-kouluttajia (IBITA) sekä Affolter-terapeutteja.

Neurologisen kuntoutuksen haasteena on sen monisyisyys, jonka vuoksi onnistunut kuntoutus monesti vaatii moniammatillista otetta. On tärkeää, että kuntouttaja pystyy tukemaan kuntoutujaa itsenäiseen tekemiseen ja toisaalta löytää sopivat keinot jaksamisen tukemiseen.

 

Maj-Britt “Lili” Forsbom on siirtymässä haikein mielin syrjään

Lili Forsbom on toiminut vuodesta 1983 neurologian parissa. Innostus alaan syttyi sveitsiläisessä sairaalassa kun työntekijöitä kannustettiin kouluttautumaan ja osallistumaan erilaisille luennoille – kävikin niin, että eräs neurologian luento vei Forsbomin mennessään ja siitä alkoi pitkä ura neurologian parissa. Nyt toukokuussa 2022, Forsbom koulutti viimeisen Kuntoutuskouluttajien kuntoutuksen ja kertoo lopettavansa haikein mielin.

“Omassa työssäni inspiroi pohjaton innostus neurologiaa kohtaan. Kun tutkittua tietoa tulee koko ajan lisää, oppii koko ajan lisää. Toisaalta pidän myös siitä, että neurologinen kuntoutus on luonteeltaan pitkäkestoista ja se mahdollistaa sen, että kuntoutujan kanssa saa luoda suhteen, joka tukee kuntoutumista. 

On tärkeää, että kuntouttaja osaa analysoida kohdattavia vaikeuksia, millaisia voimavaroja kuntoutujalla on ja löytää juuri ne tavat, jotka sopivat asiakkaalle.  Ongelmavyyhtien tunnistaminen ja oppimiskanavien löytäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Tänä keväänä koulutin haikein mielin viimeiset koulutukset, mutta innostus alaa kohtaan ei sammu koskaan. Onneksi koulutuksia jatkaa Kirsi, joten tiedän koulutuksien olevan hyvissä käsissä.” 

 

Neurologisen kuntoutuksen koulutukset siirtyvät Kirsi Säynevirralle

Kirsi puolestaan on valmistunut vuonna 1990 fysioterapeutiksi ja kouluttanut Kuntoutuskouluttajien neurologisen kuntoutuksen koulutuksia jo useamman vuoden ajan. Pitkä kokemus alalta ja innostus oppia uutta tekeekin Säynevirrasta erinomaisen kouluttajan.

Säynevirta arvioi, että tulevaisuudessa panostetaan erityisesti monipuoliseen osaamiseen ja holistiseen otteeseen. Fysioterapeutin manuaaliset taidot ovat toisaalta taitoja, joita tullaan tarvitsemaan jatkossakin.

“Kuntoutumisen edistymisen kannalta oleellista on, että kuntoutujan motivaatio ja jaksaminen ovat kohdallaan. Sama pätee kuntoutujan taustavoimiin. Se antaa hedelmällisen maaperän kuntoutuksen onnistumiselle. Hyvä fysioterapeutti osaa kuunnella asiakkaita ja löytää kullekin toimivat keinot vuorovaikutuksessa erilaisten asiakkaiden kanssa. Käden taidotkin ovat tärkeät, pitää oppia ja osata soveltaa oppimaansa. 

Onnistumisen hetket ja kuntoutujan edistyminen innostavat eniten omassa työssäni. Joskus sanonkin, että en tiedä valitsiko neurologia minut vai minä neurologian. En tiedä vastausta, mutta draivia ja kyltymätöntä oppimisen halua tämä vaatii.” 

 

Tutustu Kuntoutuskouluttajien neurologisen kuntoutuksen kurssitarjontaan!

Siirry takaisin sivun alkuun