Moni vanhempi huolestuu jossain vaiheessa lapsen syömisestä tai syömättömyydestä. On lohdullista tietää, että lasten syömisen haasteet ovat erittäin tavallisia ja usein myös ohimeneviä vaiheita. Lievää valikoivuutta, niukkaa syömistä tai syömisen hitautta esiintyy jopa 20–40 %:lla pikkulapsista. Vain pieni osa lapsista – arviolta 1–3 % – kärsii syömishäiriöstä, joka vaikuttaa kasvuun tai ravitsemustilaan.
Kasvua seurataan neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa, ja jos lapsen kasvu etenee normaalisti, syytä suureen huoleen ei yleensä ole. Silti vanhemmilla on oikeus saada tietoa ja tukea lapsen terveyteen ja ruokailuun vaikuttavista tekijöistä. Syöminen on niin keskeinen osa arkea, että pienetkin vaikeudet voivat kuormittaa koko perhettä.
Valikoiva syöminen – kun lapsi syö vain tuttuja ja turvallisia
Lapsen “nirsoilu” on virallisemmin valikoivaa syömistä tai sensorista ruoka-aversiota. Se tarkoittaa, että lapsi syö vain tiettyjä tuttuja ruokia, suhtautuu epäluuloisesti uusiin makuihin tai kokee joitakin ruokia vastenmielisiksi esimerkiksi hajun, maun, rakenteen tai ulkonäön perusteella.
Valikoivuuden taustalla voi olla esimerkiksi aistiherkkyys, temperamentti (hitaasti lämpenevä, varovainen tai herkästi reagoiva lapsi maistaa usein varovasti) tai aiemmat epämiellyttävät ruokailukokemukset.
Valikoiva syöminen huolestuttaa herkästi vanhempaa: Tuleeko lapselle puutoksia? Saako hän tarpeeksi energiaa? On hyvä muistaa, että lievä valikoivuus ei vaaranna terveyttä, ja tarvittaessa ravintoaineiden saantia voi tutkia verikokeilla.
Lapsi oppii matkimalla, joten yhteiset, rennot ruokahetket ovat kullanarvoisia. Ruokapöydässä on hyvä olla tarjolla jotain tuttua ja turvallista –niiden rinnalla voi tutustua pienin askelin myös uusiin tuttavuuksiin. Ruokailua voi helpottaa pienet asiat: esimerkiksi se että, tarjotaan selkeitä komponentteja ja otetaan huomioon sopiva tarjoilulämpötila.
Ruokailutilanteita voi rauhoittaa, kun muistetaan ruokapöydän kultainen sääntö:
“Aikuinen päättää, mitä ruokaa on tarjolla. Lapsi päättää, kuinka paljon tai vähän hän syö.”
Uusien ruokien pelko
Uusien ruokien pelko eli neofobia on eräänlaista valikoivaa syömistä sekin. Neofobiassa uudet ruoat aiheuttavat lapsessa ahdistusta, vastenmielisyyttä tai inhoa. Yleisintä ruokaneofobia on 1,5-2 vuoden iässä. Useimmiten epäluuloisuus vähenee, kun asiaan ei kiinnitä liikaa huomiota ja ruokailutilanteet säilyvät rentoina. On tärkeää ymmärtää, että uuden ruoan makuun tottuminen vie aikaa, vähintään 10-15 maistamiskertaa. Syömisongelmien kohdalla maistelukertoja vaaditaan vielä huomattavasti enemmän. Ei siis kannata luovuttaa, jos lapsi ensimmäisillä kerroilla ilmoittaa: yök, en syö. Lapset pitävät siitä, mikä on tuttua ja tutuksi tulee se, jota on usein tarjolla.
Kun ruokahalu on heikko
Osa lapsista syö todella pieniä annoksia, ja se voi näyttää siltä kuin he eläisivät “pyhällä hengellä”. Syy voi olla:
- vilkas ja utelias luonne: pöydässä istuminen ei houkuttele
- pienet annoskoot: lapsen mahalaukku on hänen oman nyrkkinsä kokoinen
- tilapäinen sairaus, kuten flunssa
- ruokailun hälyisyys tai kiire
Aikuisen tehtävä on auttaa lasta rauhoittumaan ruokailuun ja tukea lapsen kykyä tunnistaa nälkä ja kylläisyys. Säännöllinen ruokarytmi (noin 3 tunnin välein) on keskeinen, ja napostelun välttäminen auttaa saavuttamaan sopivan nälän ennen seuraavaa ateriaa. On hyvä luottaa siihen, että lapsi osaa itse säädellä sopivan annoskoon. Lapsi voi annostella ruokansa itse, kun siihen kykenee. Lautasta ei ole pakko syödä tyhjäksi.
ARFID on syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriö
ARFID on vielä monelle varsin tuntematon syömishäiriön muoto. Sen nimi tulee englannin kielen sanoista Avaidant Restrictive Food Intake Disorder. Kyseessä on välttelevä, rajoittava syömisen häiriö. Siihen ei liity laihdutuspyrkimystä tai kehonkuvan vääristymää. Sairauden taustalla voi olla valikoivaa syömistä ja aistiherkkyyksiä, vähäistä mielenkiintoa ruokailua kohtaan ja/tai pelkoa syömisen seuraamuksista.
Diagnoosi perustuu siihen, että selvitetään tarkasti henkilön ravitsemustilanne, terveydentila ja oireiden taustat. ARFIDin tunnistamiseen voidaan käyttää erilaisia haastatteluja ja kyselyitä, jotka auttavat hahmottamaan, mistä syömisen haasteissa on kyse.
ARFIDissa keskeistä on, että syöminen on pitkään ollut niin rajoittunutta, että se vaikuttaa selvästi ravinnonsaantiin, kasvuun, painon kehitykseen tai arjessa jaksamiseen. Oireilun taustat voivat olla hyvin erilaisia ihmisestä riippuen.
Kun ARFID-oireet havaitaan, on tärkeää, että henkilö ja hänen läheisensä saavat selkeää tietoa, tukea ja apua tilanteeseen. Tärkeää on ymmärtää, ettei lapsi ole tahallaan hankala tai nirso. ARFID ei ole ohimenevä vaihe, vaan oireilu on pitkäkestoista.
ARFID lapset tarvitsevat usein ruokavalion tueksi ravinto- ja/tai energialisiä. Usein kalsiumin, raudan, vitamiinien ja muiden hivenaineiden saanti voi jäädä vähäiseksi. Ensimmäinen tavoite hoidossa on turvata riittävä energian saanti niillä ruoilla, mitä lapsi syö ja täydentää ravintoaineiden saantia valmisteilla tarpeen mukaan.
ARFIDin hoitokäytännöistä on vielä varsin vähän tutkimusnäyttöä. Monenlaisista hoitointerventioista on kuitenkin saatu hyviä tuloksia ja ARFID:n kohdalla on hyvä aina hakeutua hoidon ja tuen piiriin.
Miten tukea lapsen ruokailua?
Syömisen haasteiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin.
Apua löytyy:
- neuvolasta ja kouluterveydenhuollosta
- ravitsemusterapeuteilta
- puhe- ja toimintaterapeuteilta
- varhaiskasvatuksesta
Aikuisen rooli on olla malli, turva ja kannustaja. Ruokarohkeus kasvaa parhaiten ympäristössä, jossa lapsi tutustua ruokiin omassa tahdissaan. Kaikenlainen aisteja hyödyntävä toiminta on eduksi, esimerkiksi yhteiset ruokapuuhat ja paineettomat hetket ruoka-aineisiin tutustuen.
Minna Pajunen, laillistettu ravitsemusterapeutti
Ravistamo oy
