Hae
Kategoriat
syyskuu 10, 2020

Koulutus etänä vai paikan päällä?

Muutoksen tuulia!

Maailma on pyörähtänyt uuteen malliin vähän yllättäen ja jokaisen on täytynyt sopeutua moneen muutokseen arjessa ja töissä – niin meidänkin Kuntoutuskouluttajissa! Meidän tärkein tehtävämme on tarjota teille kuntoutuksen ammattilaisille laadukasta ja käytännönläheistä koulutusta, jolla jokainen voi lisätä ja ylläpitää osaamistaan työssään. Näin teemme jatkossakin, mutta vähän eri twistillä!

Etäosallistuminen on tullut vauhdilla koulutuksiimme. Käytännönläheisten koulutusten vieminen verkkoon ei ole aivan yksinkertaista ja sen takia olemme valmistelleet muutosta huolella. Elokuussa ensimmäiset osallistujat olivat mukana lähiopetuksessa verkon välityksellä ja kaikki onnistui hienosti – saimme positiivista palautetta osallistujilta ja kouluttajilta! Ja mekin selvisimme tekniikan kanssa – äänet ja kuvaus saatiin toimimaan juuri niin kuin olimme suunnitelleet. Mahtavaa!!

Milloin ja miksi etäosallistuminen on parempi vaihtoehto? Koronan myötä ihmisten liikkuvuus myös Suomen sisällä on vähentynyt ja osa työpaikoista rajoittaa työntekijöiden matkustamista. Koulutus sinällään voidaan kokea turvalliseksi, mutta koulutukseen tuleminen riskialttiiksi. Koronan lisäksi on muitakin syitä olla tulematta paikan päälle. Useamman päivän koulutus Helsingissä aiheuttaa välillä pulmia vaikkapa lastenhoidossa tai harrastustoiminnassa – näihin tilanteisiin etäosallistuminen on hyvä vaihtoehto. Toipilaana voi olla mahdollista osallistua koulutukseen kotisohvalta, kun matkustaminen ja paikalle tuleminen ei ole mahdollista.

Miksi kannattaa tulla paikalle? Käytännönläheisissä koulutuksissa on paljon harjoittelua ja pääset harjoittelemaan taitoja ja manuaalisia otteita kouluttajan välittömässä ohjauksessa. Ryhmäkoko pienenee, kun osa osallistuu etäyhteydellä – näin ollen koulutustilassa on väljempää ja enemmän tilaa myös harjoitella. Yhteiset lounastauot ja kahvihetket ovat tärkeitä kollegoiden kohtaamiseen ja ajatusten vaihtamiseen. Vaikka etäosallistujia aktivoidaan mukana keskusteluun, kasvokkain on monesti luontevampaa vaihtaa kokemuksia.

Etänä tai paikan päällä, kumpi sopii sinulle paremmin? Me tarjoamme mahdollisuuden molempiin – sinä päätät, miten haluat osallistua. Meidän ammattitaitoa on arvioida yhdessä kouluttajien kanssa, mitkä koulutukset voidaan toteuttaa etänä – jokaisen koulutuksen kohdalla tämä ratkaistaan erikseen. Kalenterissamme on edelleen koulutuksia, jotka edellyttävät läsnäoloa. Tämän takia me emme markkinoi kaikkea etänä – se ei aina ole oppimisen kannalta paras vaihtoehto. Syksyn aikana etätarjonta laajenee ja toteutukset ovat hyvin moninaisia: lyhyitä webinaareja verkon välityksellä, etäosallistumisen mahdollistamista lähikoulutuksiin ja hybridiä, eli samassa pidemmässä koulutuksessa osa toteutetaan etänä ja osa lähiopiskeluna.

Osaaminen edellä – monta polkua johtaa samaan päämäärään!

Lue kokemukset syksyn ensimmäisestä lähi- ja etätoteutuksen yhdistämisestä: Erkaumakoulutus paikan päällä ja etänä

Katso syksyn koulutustarjonta ja etämahdollisuudet: Koulutuskalenteri

 


Kategoriat